sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Kirjan lukeminen yhteisöllisesti Instagramissa

Kirjamessuilta tarttui mukaan pino kaikkea jännää niin aikuisille kuin lapsillekin:

Kuva, jonka Vesa Linja-aho (@linjaaho) julkaisi laitteella
Olen aikanaan pyrkinyt siihen, että kirjoittaisin jokaisesta lukemastani kirjasta joko arvion tai vähintään pohdiskelevan bloggauksen. Aina tähän ei joko aika tai jaksaminen riitä. Lisäksi otsikoinnin tai aloituksen pitää olla tosi raflaava, että blogi tavoittaisi lukijansa.

Mielenkiintoisin tuosta kirjakasasta oli Maarit Korhosen Herää koulu! -pamfletti, joka herätti elokuussa ilmestyessään runsaasti keskustelua perinteisen median puolella. Se on tavallaan jatkoa kirjailija-opettajan edelliseen pamflettiin Koulun vika, josta jaksoin aikanaan blogatakin kunnolla.

Tämä kirja on paljon parempi kuin edeltäjänsä, ja se ravistelee mukavasti koulussa esiintyviä "näin on tehty aina ennenkin" -juttuja. Sen sijaan pseudotieteellistä jakoa "oppimistyyleihin" (jota kritisoin edellistä kirjaa koskevassa blogauksessani) markkinoi tämäkin kirja. Tietenkin joku lapsi voi tykätä opiskella mieluummin toimistotuolilla pyörien kuin epäergonomisella puujakkaralla istuen, mutta tätä ei pidä yleistää teoriaksi "oppimistyyleistä".

Sitten keksin, että sitä mukaa kun luen kirjaa, napsin parhaista paloista kännykkäkameralla kuvia ja postaan ne Instagramiin (josta ne taas menevät automaattisesti Facebookiin ja Twitteriin). Siis tähän malliin:

Kuva, jonka Vesa Linja-aho (@linjaaho) julkaisi laitteella
Kuvat löytyvät tunnisteella #herääkoulu Instagramista ja Twitteristä (ja varmasti Facebookistakin, mutta sen hakutoiminto on mitä on). Luin kirjan lähes yhdellä istumalla, joten kuvat löytyvät myös klikkaamalla tuo ylläoleva kuva auki ja selailemalla oikealle ja vasemmalle.

Tämä kokeiluni – nimettäköön se vaikka kirjan yhteisölliseksi lukemiseksi sosiaalisessa mediassa – onnistui sangen hyvin:
  • Kuvat herättivät runsaasti keskustelua niin Facebookissa, Twitterissä (kuin hieman Instagramissakin).
  • Kun minun on tarve palata kirjan parhaisiin paloihin, löydän kätevästi ne Instagram-feedistäni, ei tarvitse arvailla tai muistella.
Ja tekijänoikeuslakiahan tässä ei rikota, koska teosta on lupa siteerata tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa. Myöskään mitään moraalisesti väärää tässä ei ole – päinvastoin: ainakin kolme henkilöä totesi, että aikoo lukea kirjan näiden postausteni takia.

Toisinpäin tuskin tapahtuu: vaikea kuvitella, että joku jättäisi kirjan ostamatta sen takia että näki sen sisällöstä parikymmentä kuvaa netissä.

2 kommenttia:

  1. Minä ostin kirjan, inspiroituneena kuvistasi.

    VastaaPoista
  2. homous johtuu pahoista hengistä mutta Jumala voi parantaa siitä eksorsismin avulla. Vain Kristus pelastaa.

    VastaaPoista