lauantai 22. lokakuuta 2011

Sähkötekniikan perusteet - sata vuotta sitten

(Jos et jaksa lukea, katso kuvat suoraan Picasasta.)

Kiinnostuin ihan pahuuttani sähkötekniikan historiasta sen verran, että menin spontaanina päähänpistona Kansalliskirjastoon katsomaan, miltä tosi wanhat suomenkieliset sähkötekniikan oppikirjat näyttävät.

Kansalliskirjastohan on se paikka, johon säilötään - tai ainakin pyritään säilömään - kaikki Suomessa tai suomen kielellä julkaistava kirjallisuus. Korvaamattoman arvokkaat historialliset kirjat eivät luonnollisesti ole kaikkien käpisteltävissä ja kotiin vietävissä. Jo julkisiin kokoelmiin käsiksi päästäkseen pitää jättää laukut ja takit säilytyslokeroon ja kävellä vahtimestarin ohi kirjastosaliin. Harvinaisten kirjojen kanssa homma toimii niin, että ensin katsotaan tietokoneelta kirjan sijaintipaikka varastossa, ja sitten täytetään vaaleanpunainen lappu, joka annetaan kirjastonhoitajalle. Tämän jälkeen kirja saapuu lukusaliin tutkailtavaksi noin neljän tunnin toimitusajalla.

Tosi vanhoja sähköalan kirjoja oli helppo etsiä, haki vain sanalla sähkö ja rajasi haun ennen vuotta 1930 ilmestyneisiin kirjoihin. Vanhin suomenkielinen kirja oli Sähkö ja sen käyttäminen valaistukseen ja työvoiman siirtämiseen. Karl Wallin, 1899. Ote kirjasta (lihavoinnit minun):
Samalla tavoin on myös sähkövirran voima riippuva johdon vastustuksesta siten, että virran voima on suurempi vastustuksen ollessa pienempi ja päinvastoin.

Näitä olosuhteita käsittää Ohmin keksimä laki virranvoiman, jäntevyyden ja vastustuksen välisestä yhteydestä.

...

Patterin vastustus voidaan tässä tapauksessa laskea kertomalla sarjaan kytkettyjen elementtien luku yhden elementin vastustuksella.
Luulin, että patteri on uudehko (lue: alle 50 vuotta vanha) slangisana paristolle, mutta eipä näköjään ole. Patteri ja paristo ovat, jos tarkkoja ollaan, useista sähköpareista koostuva järjestelmä. Esimerkiksi 9 voltin paristo koostuu kuudesta 1,5 voltin sähköparista. Tavallinen 1,5 sormiparisto ei ole - jos viilataan pilkkua - paristo, vaan pari.

Sitten löytyy vuodelta 1915 Sähkövirran aiheuttamista tapaturmista, joka on osa Helsingin kaupungin sähkölaitoksen julkaisuja; n:o 12 -monistevihkoa. Sieltä pari sitaattia (tämä oli vihkosta "Kodin sähkömonttööri"):
Herra, rouva, varttuneimmat lapset tai palvelijat kykenevät näiden ohjeiden ja neuvojen mukaan nopeasti ja ilman kuluja korjaamaan pienempiä satunnaisia vikoja sähkövalaistuslaitteissa.
Ja sitten tapaturmista. Suomalaisista tapaturmista ei puhuttu (niitä ei ehkä tilastoitu vielä), vihkon esimerkit ovat Ruotsista:
Virta kulki käden kautta polveen, aikaansaaden kuoleman silmänräpäyksessä. Henkiinherättämiskokeita tehtiin, mutta tuloksetta.
Sitten on varsinainen oppikirja. Tri E. Blattner, Sähkötekniikan oppikirja, WSOY,  1920:
Akkumalaattori. Kemialliset ilmiöt lyijyakkumulaattorissa. Kieli on melko nykyaikaista, mutta silmiin pistävät myös elektroodi ja atoomipaino.
Ja sitten Birger Sweins, Radio: Langattoman lennättimen ja puhelimen kehitys ja käyttö, 1923:
Äskenmainitsemastamme induktorista taas riittää, jos tiedämme, että se kohottaa jännitystä. Voimme käyttää esim. 5 voltin paristoa, ja kohottaa sen jännitystä induktorin avulla esim. 50,000 volttiin. Tuskinpa syntyy minkäänlaisia väärinkäsityksiä, jos kuvittelemme induktoria eräänlaiseksi sähköpumpuksi, joka synnyttää korkeapainetta. Kun sähkövirta tulee induktorin korkeajännityspuolesta, on se hyvin voimakas ja ilkeäluontoinen, mistä tulee kyllä vakuutetuksi, jos joutuu sen kanssa suoranaiseen kosketukseen.
Ja seuraavaksi Elektrooniputki ja sen käytäntö radiotekniikassa. Suojeluskunnille radiokursseja varten kirjoittanut B. Petrelius. WSOY 1924. Tässä kirjassa onkin sitten kunnolla myös kaavanpyöritystä, kuten kuvasta näkyy. Ja sitaatti:
Jos hilavaihtojännityksen amplitudi on siksi pieni, että ominaiskäyrää tällä alueella on pidettävä suoraviivaisena, niin ei ole mitään tasasuuntausvaikutusta odotettavissa.
Ja vielä T. Koljonen: Sähkötekniikan perusteet, WSOY 1926. Tämä on hyvin selkeä kirja, joka kieliasun modernisoinnin jälkeen kelpaisi ihan mainiosti oppikirjaksi tasasähköpiirien peruskurssille.
Laskuja on usein helpompi suorittaa, jos vastuksen asemesta käytetään sen resiprookkiarvoa. Tätä suuretta sanotaan johdon sähköiseksi johtokyvyksi ja merkitään kirjaimella λ.
 Ja sarjaan- ja rinnankytkentä ovat tässä kirjassa sarjayhdistys ja rinnakkaisyhdistys.

Mainitaan vielä Sähkö- ja puhelinoppi. Viestijoukkoja varten koonnut P. Sladey, kapteeni. Otava 1926:
Mitä sähkö todellisuudessa on, ei varmuudella voida sanoa. Tiede selittää m. m., että esim. kaikkialla on kahdenlaista sähköfluidumia, positiivista (+) ja negatiivista (-), sekoittuneena tasaisesti, eikä sähköä tällöin huomata.
Mielenkiintoista oli, että vanhat oppikirjat olivat ainakin allekirjoittaneen mielestä pedagogisesti parempia ja selkeämpiä kuin nykyiset, vaikkei noissa nelivärikuvia ja muuta hauskaa olekaan. Ehkä tuohon aikaan kirjan julkaiseminen oli niin kallista, että kirjoihin satsattiin. Tai sitten elämä ei ollut niin kiireistä, että oli aikaa kirjoittaa paremmin. Mene ja tiedä.

En upottanut kuvia kirjoista blogiin, vaan voit katsoa ne Picasan kuvagalleriasta Vanhoja sähkötekniikan oppikirjoja. Kaikki sitaatit konteksteineen löytyvät kuvista.

6 kommenttia:

  1. Täältä löytyy ammattimaisesti digitoituna:

    http://digi.kansalliskirjasto.fi/pienpainate/secure/query.html

    hakusana "sähkö" ja loppupäiväksi 1.1.1925, löytyy mm:
    Käsikirja sähkövalaistus- ja voimalaitoksia varten , Helsinki 01.01.1922

    se ei ole varsinainen oppikirja, mutta ihan kivaa selailtavaa termistön ym. kannalta

    VastaaPoista
  2. Moi Vesa!

    Tosi hyvä kirjoitelmä! Tosi hyvä, että me tiedämme miten yli 100 vuotta sitten elänneet ihmiset tunsivat ja tiesivät sähkötekniikan asioita. Voisi hyvin olla, että yli 100 vuoden jälkeen tulevaisuuden ihmiset katsovat, miten me ajattelimme ja käytimme sähkötekniikkaa.

    Terveisin Nikosiasta,

    Hagop :-)

    VastaaPoista
  3. Itse satuin The Prestige -elokuvan innoittamana virkistämään muistiani Suuren Virtasodan saralla, ja Wikipedia-artikkelin pohjalla (http://en.wikipedia.org/wiki/War_of_Currents) törmäsin jännään infoon: Helsingissä on ollut sotiin asti tasavirtajärjestelmä ja Tukholmassa vielä huomattavasti pidempäänkin. Tuli hiukka yllätyksenä!

    VastaaPoista
  4. Oppikirjoista: kun 90-luvun lopulla kävin lukiota, koin levottoman visuaaliset oppikirjat tosi hankaliksi hyödyntää. Onneksi yliopistomateriaalit mahdollistivat koruttomuudessaan paremmin keskittymisen itse asiaan.

    VastaaPoista
  5. Hieman vanhempaa tietoa löydät vuonna 1845 painetusta kirjasta Mintähden ja Sentähden. Kysymyksiä ja Vastauksia kaikkeen Luonnon Tietoon kuuluvista asioista. Sähköä käsitellään ainakin sivun 100 paikkeilla.

    VastaaPoista
  6. Koitin vielä selvittää, onko tuo löytämäni vanhin oppikirja varmasti se vanhin. Alan korkein guru, sähkötekniikan historiasta muutaman kirjankin kirjoittanut emeritusprofessori Ismo Lindell vastasi minulle sähköpostitse seuraavaa:

    ***
    Katsoin kirjahyllystäni, mutta en löytänyt pelkkää sähköä (ja magnetismia) käsittelevää vanhempaa kirjaa.
    Joissakin kirjoissa on kuitenkin käsitelty sähköä huomattavan paljon. Esimerkiksi kirjassa

    M. M. Floderus: Fysiikan ensimmäiset alkeet (Helsinki, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapaino 1882) on aiheena Magnetismi, sähkö ja lämpö. Sen luvut ovat

    Magnetismi sivut 1 - 17,
    Elektriciteeti eli sähkö sivut 18 - 112
    Lämpö-oppi sivut 113 - 178.

    Sähköä ja magnetismia on siis 63% kirjan sisällöstä.

    Tämän enempää en tiedä eikä Tapio Lukkosen kirjoistakaan (jotka epäilemättä tunnet) ole apua. Ehkä siis olet oikeassa.

    ***

    Lukkosen kirjat ovat tuttuja, mutta mainostetaan muillekin:
    * Tapio Lukkonen: Sähkötekniikkaa koskevaa suomalaista kirjallisuutta vuosilta 1845-1970 (kiinnostaa lähinnä historianörttejä kuten minua)
    * Tapio Lukkonen: Sähköistä antiikkia: käteen käyvät ja sähköllä toimivat (kevyttä luettavaa, kiinnostaa kaikkia vimpainten ja historian ystäviä)

    VastaaPoista