torstai 31. joulukuuta 2009

Kiva.org has more lenders than loans

I tried to reloan some of my Kiva.org credit, but I encountered a pleasant surprise:


"Kiva is constantly receiving new loans for funding from our microfinance Field Partners all around the world. Due to press, new features, or outreach efforts, at times we have more lenders visiting Kiva than we have loans available to fund. At these times there may be only a small number of fundraising loans on this page. However, this is always a temporary situation, as our Field Partners post new loans in need of funding on an hourly basis. So, if there are only a few loans available, please check back soon! Kiva's volunteers are working hard to translate new loan requests as fast as possible, and our Field Partners are always excited to see loans funded so quickly!"

Kiva has more lender money than loans. Wow.

In Finnish: kehitysmaiden ihmisille mikrolainoja tarjoava palvelu on törmännyt mielenkiintoiseen ongelmaan: (tarjolla olevia) lainan tarvitsijoita on vähemmän kuin lainaajilla on tarjolla rahaa. Hieno homma!

keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Ravintola Mount Everest, Solido ja väärin sammutettu tulipalo

Joulukuun alkupuolella ystäväni postiluukusta kolahti kummallinen lasku:

(Kuvasta on kohteliaisuussyistä sotkettu kuluttajan nimi sekä ravintolassa paikan päällä käytäessä annettu lisätietoja antavan "Jukan" puhelinnumero. )

Laskussa siis karhutaan 11 kuukauden takaista ruokailua, jonka asiakas on maksanut pankkikortilla, mutta summa ei ole teknisen virheen takia veloittunut. Kuinka todennäköisesti ihminen muistaa, onko hän käynyt syömässä ravintolassa X hintaan Y 11 kuukautta sitten? Eli onko kyseessä huijausyritys (joku lähettää tällaisia laskuja ja rahat ohjautuvat omalle tilille) vai onko aivan oikeasti käynyt niin, että asiakas on käynyt syömässä ja rahat eivät ole veloittuneet?

Soitto kuluttajavirastoon paljastaa, että laskuja on lähetetty muillekin. Asiasta virisi välittömästi vilkas keskustelu internetissä. Myös media on noteerannut tapauksen. Sekä omien selvittelyjen että median tekemien selvittelyjen perusteella näyttää siltä, että kyseessä ei ole kusetus vaan ihan oikea moka ja sen laillinen oikaisu. Myyjällä on oikeus periä saataviaan 3 vuotta kaupanteon jälkeen.

Tilitoimisto on pyynnöstä toimittanut asiakkaille kuittikopioita, mutta ne ovat olleet epäselviä ja niistä on puuttunut allekirjoitus. Jälkimmäinen on aivan loogista, koska sirukortilla maksettaessa allekirjoitusta ei sutaista mihinkään. Lainaus keskustelusta:
Mun kuittikopio oli ihan täysblanco, alla nimmari joka joko voisi olla mun tai sitten ei. Yhteistä on alkukirjain.
Myös muut haukkuivat kuittikopioiden laatua, eikä tämä minun lähteeni kuittikopiokaan liian selkeä ollut.

Toinen keskustelussa usein nouseva mielipide on, että tapauksen paska jälkihoito vie maun ruuasta.

Miten homma sitten olisi kannattanut hoitaa?

Jälkiviisaus on aina helppoa ja välillä typerääkin, mutta mielestäni mokien analysoiminen ja niistä viisastuminen ei ole jälkiviisautta vaan viisautta.

Mielestäni yrityksen/tilitoimiston ainoa oleellinen virhe (jälkihoidossa siis; koko maksukorttisekoilun syntyminen on kokonaan asia erikseen) on se, että lasku näyttää huijauslaskulta. Miksikö? Minun mielestäni ainakin sen takia, että
  • Laskun eräpäivä on saapumispäivää seuraava päivä. Se tuo helposti mieleen strategian "aina joku erehtyy maksamaan tuon äkkiä pois".
  • Viivästyskorko on laittoman suuruinen. Laskussa on 10 % viivästyskorko, vaikka korkolain mukaan korkein sallittu viivästyskorko on (tätä kirjoitettaessa) 8 %.
  • Lasku on tökerön näköinen (tämä on vain oma mielipiteeni).
  • Joku totesi keskustelupalstalla, että myös laskumerkinnät ovat puutteelliset. On totta, että laskuun toisi lisää uskottavuutta se, että siinä kerrottaisiin samat asiat mitä vaaditaan normaalilta kassakuitiltakin (Arvonlisäverolaki 209 c §), mutta tässä tapauksessa asiakas on jo saanut kyseisen kuitin ruokaa maksaessaan. Tästä vääntäköön lakimiehet pilkkua keskenään, mutta mielestäni tuo on "laillinen" lasku, koska siinä peritään saatavaa, josta on jo annettu arvonlisäverolain mukainen kuitti.

    Sen sijaan asiallista olisi ollut liittää ostokuitti tai edes maksukorttipäätetosite mukaan laskuihin. Ihan jo luotettavuuden kannalta
On myös mahdollista, että yritys ja/tai tilitoimisto ovat laskeneet, että on helpompaa lähettää vain kaikille äkkiä kokoon sutaistu lasku ja sitten toimittaa lisäselvitykset niille, jotka sitä pyytävät. Mutta vaikkei kuittikopioita olisi liittänytkään, niin laskussa olisi voinut kertoa enemmän siitä, millainen virhe on tapahtunut ja että minkä lain nojalla jne. saatavia on mahdollista periä. Myös Y-tunnuksen mainitseminen ja asiaa hoitavan henkilön nimen mainitseminen (laskussa oli pelkkä puhelinnumero) olisi herättänyt luottamusta.

Miten tällainen virhe sitten ylipäätään pääsee tapahtumaan? Aluksi todettakoon, että vahinko voi sattua kenelle tahansa. Tällä kertaa vahinko on sattunut aika monessa paikassa. Vahinko on sattunut
  • Maksukorttipäätteen valmistaneelle ja/tai toimittaneelle yritykselle. Jos maksukorttipääte tulostaa asiakkaalle kuitin, mutta jättää summan veloittamatta, se on väärin suunniteltu. Piste.
  • Tilintarkastajalle. Joskaan en ole tästä aivan täysin varma: tilintarkastaja tarkastaa vain, että kirjanpito täyttää lain vaatimukset ts. että antavatko tilinpäätös ja toimintakertomus noudatetun tilinpäätössäännöstön mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot yhteisön tai säätiön toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta sekä ovatko tilikauden toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ristiriidattomia. Se, että yrityksen myyntisaamisten määrä räjähtää käsiin, ei ole juridinen kirjanpitovirhe. Toki huolellinen tilintarkastaja huomaa tällaisen ilmiön ja kirjoittaa siitä vähintäänkin maininnan tilintarkastuspöytäkirjaan.
  • Yrittäjälle. Yritys kannattaa hyvin, mutta yrittäjän pitäisi kyllä herätä ihmettelemään, että miksi sadat tuhannet eurot, joiden pitäisi olla yrityksen pankkitilillä, ovatkin asiakkaiden pankkitileillä.
  • Tilitoimistolle. Vaikka tilitoimisto "tekee vain kirjanpitoa" (ellei muusta ole sovittu) eikä ota kantaa yrityksen johtamiseen, pätevä kirjanpitäjä kyllä huomaa, jos kuukausi kuukaudelta myyntisaamiset vain kasvavat ja kasvavat ilman mitään näkyvää syytä.
Lopuksi pitää vielä kiinnittää huomio Hesarin uutisen viimeiseen lauseeseen:
Toisaalta ilmi on tullut tapauksia, joissa tilin veloittamattomuus on hoksattu ja tilannetta käytetty hyväksi: Eräs asiakas söi Mount Everestissä 27 kertaa ja maksoi aina pankkikortilla.
Jää hieman epäselväksi onko tuo kommentti tilitoimiston Fahlgrenilta vai onko se toimittajan omaa tulkintaa (kallistun jälkimmäisen puolelle), mutta: minäkin olen käynyt useassa ravintolassa puolentoista vuoden aikana ainakin 27 kertaa ja olen aina maksanut pankkikortilla. Enkä taatusti huomaisi, jos summat jäisivät veloittamatta. Jokaista euroa tarkkaileva, esimerkiksi opintorahalla elävä opiskelija, saattaa huomata, kun kuun lopussa tilille jäikin parikymppiä ylimääräistä. Työssäkäyvä tuskin huomaa. Tietenkin on myös tarkkoja ihmisiä, jotka säilyttävät kaikki kuitit ja vertaavat niitä tiliotteeseen. Mutta jonkun leimaaminen huijariksi pelkästään sen takia, että on syönyt 27 kertaa jossain ja maksanut aina pankkikortilla, on typerää journalismia. Ja jos leimaamista ei ole tehty pelkästään noilla perusteilla, se pitäisi kertoa uutisessa.

Toinen uutisessa silmään pistävä seikka on lause "Vika huomattiin pikkuhiljaa." Jos huomataan, että maksukorttipääte jättää maksun veloittamatta, on syytä olettaa, että tätä on tapahtunut muulloinkin. Ja maksukorttipääte, joka välillä veloittaa ja välillä ei, on yhtä hyödytön kuin pistooli (tai vaikkapa lentokoneen moottori) joka välillä toimii ja välillä ei. Sellainen vimpain kannattaa heittää pois välittömästi.

Uutisessa sanotaan myös, että "Yrittäjälle koitui satojen tuhansien eurojen saatava." Eli mistään pikkusummasta ei ole kysymys. Suomen asiakastiedosta tilaamieni tilinpäätöstietojen mukaan yhtiön taseen lyhytaikainen vieras pääoma (johon korttimaksusaamisvelat tulee kirjata) on kehittynyt seuraavasti:
31.12.2006 68 tuhatta euroa
31.12.2007 62 tuhatta euroa
31.12.2008 198 tuhatta euroa (kaboom and counting)

Eli kyse todellakin on ainakin muutamasta sadasta tuhannesta.

tiistai 29. joulukuuta 2009

Veronpalautuksia huijareille - vanhanaikaisesti? Kyllä!

Spekuloin aiemmin joulukuun alkupuolella uutisoidusta veronpalautushuijauksesta. Spekuloin melkein täysin oikein. Pieleen meni ainoastaan se, että henkilötunnukset oli hankittu niinkin työläällä tavalla kuin postia anastamalla. Ilmeisesti omakotitalojen postilaatikoista.

Poliisi tiedotti asiasta tänään. Tiedote alla:
2.tiedote veronpalautushuijaukseen
29.12.2009

Poliisi tutkii rikosta törkeänä petoksena. Rikoksen johdosta on tällä hetkellä vangittuna kolme henkilöä. Vangituista kaksi on kotoisin Kotkasta ja yksi Haminasta. Yksi vangituista on vapautettu 18.12.09. Tutkinnan aikana on ollut lisäksi pidätettynä kolme henkilöä. Rikoksen johdosta poliisi on etsintäkuuluttanut henkilöitä.

Esitutkinnassa on selvinnyt, että epäillyt ovat saaneet asianomistajien henkilötietoja muun muassa anastamalla heidän postiaan. Veronpalautuksia koskevien tilien muutokset on tehty verotoimistosta saaduilla muutosilmoituslomakkeilla. Lomakkeisiin on kirjattu rikossarjassa mukana olleiden tilinumerot. Muutosilmoitukset on lähetetty asianomistajien asuinpaikkakuntien verotoimistoihin. Rikoksesta epäillyillä oli käytössä useita tilejä, joihin veronpalautukset ohjattiin. Epäillyt olivat avanneet samaan pankkiin useita eri tilejä, joihin näitä palautuksia ohjattiin. Näiltä tileiltä valtaosa rahoista siirrettiin edelleen eri tileille.

Rikoksen paljastuttua valtaosa rahoista oli vielä epäiltyjen tileillä ja ne saatiin jäädytettyä. Osa rahoista oli siirretty ulkomailla olevalle tilille.

Että silleen.

sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Google mapsin karttatekstit poskellaan

Uudistunut Google maps kärsii kummallisista ongelmista. Karttapalvelussa kun on yritysten ja paikkojen nimiä vähän miten sattuu.

Esimerkiksi jokainen Turussa junalla vieraillut tietää, että Kupittaan rautatieasema ei ole todellakaan tuossa missä Google maps sen väittää olevan:Ja jo terve järki sanoo, että rautatieaseman on oltava rautatien vieressä.

Toinen esimerkki tulee Espoosta:

Grilli Ribis ei todellakaan ole kyseisessä risteyksessä, vaan Tapiolan Heikintorilla, noin parin kilometrin päässä Otaniemestä.

Espoo-esimerkin oli tarkoitus olla sellainen, että siinä Tapiolan kirjasto on merkitty olemaan keskelle Otaniemeä. Näin oli asian laita pari viikkoa sitten, mutta silloin ei ollut aikaa blogata. Tapiolan kirjasto on nyt pompannut oikeaan paikkaansa Tapiolan kulttuurikeskukseen, mutta "onneksi" tuo Ribis on ilmestynyt tuohon risteykseen, niin ei mennyt esimerkki pilalle.

Please, someone fix this!

torstai 24. joulukuuta 2009

Valtio ei osaa ostaa tietojärjestelmiä

Helsingin Sanomat kirjoittaa vihdoinkin tärkeästä aiheesta: valtio (ja kunnat ja muu julkishallinto) ei osaa ostaa tietojärjestelmiä (eikä kai muutakaan tietotekniikkaan liittyvää). Poimintoja uutisesta:
Valtion it-projektit ovat monesti heikosti johdettuja, tehottomia ja syytävät rahaa muutamille suurille it-yhtiöille ja niiden kovapalkkaisille konsulteille.

Useat valtion hankkeet ovat viime vuosina venyneet vuosilla tai epäonnistuneet kokonaan.

Syntyy ulkoistuskierre, jonka tuloksena rahat valuvat muutamalle suurelle it-yhtiölle. Ne toimittavat leijonanosan valtion tilaamista tietojärjestelmistä.

Isoilta yrityksiltä on pakko hankkia, kun muut eivät pysty toimittamaan.

En aivan täysin ymmärrä miksi konsultit on nostettu tuossa syntipukiksi, mutta muuten kirjoitus on täyttä asiaa. Veronmaksajan kannalta on aivan sama, valuuko vastikkeeton raha konsultille, sihteerille vai koodarille. Olennaista on se, että valtiolta puuttuu tietotaito tietoteknisten järjestelmien ostamisessa.

Ihmettelen myös tuota viimeistä lainausta. On selvää, että yhden miehen firmalta ei voi ostaa järjestelmää, jolta vaaditaan toimivuutta 24/7. Tällainen järjestelmä voi olla vaikkapa sairaalan potilastietojärjestelmä. Jo parinkymmenen hengen yrityksen pitäisi olla kykenevä toimittamaan tietojärjestelmä valtiolle. Olisikin mielenkiintoista käydä läpi jokin tarjouskilpailu ja selvittää, minkä kokoisia yrityksiä on ollut mukana ja millä hintapyynnöillä.

Uutista lukiessani tuli väistämättä mieleen Otaniemen keskustaopiskelijoiden kannanotto vuodelta 2006:
...

Kuitenkin monesti hankinnoista päättäessään päättäjillä ei näytä olevan mitään käsitystä siitä, mitä tuotteen tai palvelun todelliset tuotantokustannukset ovat ja että onko tarjouksessa pyydettävä hinta missään suhteessa siihen.

Viimeisin esimerkki tästä on eduskunnan pääsihteerin vastaus toimittajalle kansanedustajien poissaolojen kirjausta koskeneessa artikkelissa (HS 28.10.2006). Poissaoloja ei aiota jatkossa kirjata, koska sähköisen web-pohjaisen tietokannan (jonne kansanedustajat itse kirjaavat poissaolonsa), perustaminen tulisi pääsihteerin mukaan maksamaan "ehkä jopa puoli miljoonaa euroa". Otaniemen Keskustaopiskelijat arvioi, että tällaisen järjestelmän todelliset tuotantokustannukset olisivat n. 5000-10000 euron paikkeilla. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten aihepiiristä mitään tietämättömiä päättäjiä voidaan höynäyttää ja suomalaisten selkänahasta revittyjä veroeuroja valuu ahneiden yritysten pussiin.

...
Kepuopiskelijat kirjoittavat asiaa. Kun lähtee ostamaan jotain, pitää ostajalla olla tiedossa hinnan suuruusluokka (ja mielellään vähän muutakin). Muuten joutuu höynäytetyksi.

Valtiota on asiakkaana helppo höynäyttää, koska maksettu ylihinta ei ole virkamiehen omasta pussista pois. Yrityksissä vaaditaan tulosvastuuta, ja ylihinnan maksaminen tietää kolausta työntekijän maineelle ja vaikeuttaa ylennyksen saamista. Puhumattakaan siitä, että todella isot hankinnat hyväksytetään toimitusjohtajalla tai hallituksella – ja sieltä löytyy viimeistään asiantuntemusta hintaluokasta.

Tästä tärkeästä aiheesta on kirjoittanut myös Kauppalehti.

lauantai 19. joulukuuta 2009

Analyysi rikosuutisesta: 14-vuotias poika pahoinpideltiin henkihieveriin

Edit 27.1.2010: Oikeuskäsittelyn perusteella tämä näyttää poikkeuksellisen pahasti lapasesta lähteneeltä kännipahoinpitelyltä. Eli se järjestäytyneestä rikollisuudesta ja tästä blogikirjoituksesta.

Kaikki päätiedotusvälineet repostelivat eilen, kuinka Espoossa hakattiin 14-vuotias poika erittäin pahasti. Häntä hakattiin nyrkeillä ja pesäpallomailalla ja lisäksi hänelle aiheutettiin palovammoja.


Kaiken kaikkiaan hämärä rikos. Tasostaan tunnetulla Helsingin Sanomien uutiskeskustelupalstalla esitetään teorioita:
  • Käsittämätöntä lapseen kohdistuvaa väkivaltaa. Iän perusteella ei pitäisi vielä olla kysymys huumesotkusta.
  • Nuorilla on nykyään merkillinen taipumus aukoa päätään aivan kenelle sattuu. (Eli ilmeisesti tässä tarkoitetaan, että nuori on aloittanut suunsoiton ja saanut ihan oikeutetusti pitkän muilutuksen?)
  • Mainittiinko pahoinpitelijöiden kansalaisuus? oliko nämä aikuiset maahanmuuttajia vai rehellisiä valkolaisia?
Poimitaanpa pari lausetta alkuperäisistä uutisista:
  • ”Pääsimme tekijöiden jäljille aivan eri rikostutkinnan kautta, Kaski kertoo.”
  • ”Esitutkinnassa ei ole tullut ilmi motiivia rikoksille.”
Oma teoriani tämän rikoksen taustalle on, että 14-vuotias on sotkeutunut esimerkiksi huumekauppaan. Tai muuhun ammattirikollisuuteen - on vain todennäköisempää, että 14-vuotias on mukana huumekaupassa kuin pankkiryöstössä tai ohjusten salakuljetuksessa. Ja pahoinpitelyn syynä on velkojen perintä tai rankaiseminen epäillystä vasikoinnista tai muusta sopimusrikkomuksesta.

Perustelen epäilystäni sillä, että 26-vuotias ammattirikollinen ei soita neljää kaveriaan paikalle, jos tarkoituksena on vain piestä ”suutaan soittanut tuntematon” 14-vuotias. Ammattirikolliselle on tärkeää katu-uskottavuuden säilyttäminen, ja apujoukkojen kutsuminen 14-vuotiaan päänaukojan hakkaamiseen tietää jos ei menettämistä, niin ainakin pahaa kolhua katu-uskottavuudelle.

Sen sijaan velkojen perinnässä tai muussa alamaailman uhkailussa ison porukan käyttö on normaalia (sic) pelotteluvaikutuksen tehostamiseksi.

Jos tekijöiden jäljille on päästy aivan eri rikostutkinnan kautta, tämä tarkoittaa sitä, että poika ei ole välittömästi ulos asunnosta päästyään hankkinut apua, vaan mennyt ensin kotiin, josta ilmeisesti vanhemmat ovat toimittaneet hänet sairaalaan. Jos kyseessä olisi ollut oikeasti tuntemattomien sekopäiden hyökkäys, verinen poika olisi pyytänyt lähintä vastaantulijaa soittamaan poliisit ja tekopaikan perusteella olisi päästy tekijöiden jäljille välittömästi.

Mainittu aivan eri rikostutkinta viittaa siihen, että kyseessä on laajempi rikosvyyhti.

”Motiivin puuttuminen” sulkee mielestäni pois myös vaihtoehdon, että kyseessä olisivat maahanmuuttajat tjsp. Esimerkiksi, jos poika olisi ollut kaljupäinen ja häntä olisi luultu skiniksi (olipa luulo oikea tai väärä), motiivissa ei olisi mitään epäselvää. Lisäksi esitän heuristisena perusteluna, että vuosia rikosuutisia seuranneena olen sitä mieltä, että rikos ei kertakaikkiaan kuulosta maahanmuuttajien (eikä kotoisten vähemmistöryhmien) tekemältä. Puhumattakaan siitä, millaisen kostoreaktion kyseisenlainen rikos aiheuttaisi, jos tekijäksi paljastuisi maahanmuuttajajengi.

Miksi uutisessa sitten esitetään tosiasioina, että "esitutkinnassa ei ole tullut ilmi motiivia rikoksille" tai syyttäjän kommentti "Uskomaton juttu. Ei tätä voi ymmärtää."? Yleensä vastaavissa uutisissa todetaan, että rikos liittyy alamaailman välienselvittelyyn. Olen sataprosenttisen varma, että ammattitaitoinen poliisi kyllä tietää, mikä tämänkin homman takana on. Ehkä tätä ei vain anneta julkisuuteen pojan suojelemiseksi tai muusta vastaavasta syystä.

Ehkä olemme viisaampia, kun juttu tulee oikeuskäsittelyyn.

Lopuksi todettakoon, että kaikkein eniten ihmetyttävät keskustelupalstojen kommentit, joiden sisältö on, että "poika sai opetuksen" ja "nykynuoret eivät osaa käyttäytyä". Näiden takana lienevät nelikymppiset ukkelit, jotka ovat suivaantuneet kerrostaloyhtiönsä roskiskatoksen töhryihin. Uutisissa kun ei missään sanota, että poika olisi aloittanut riidan. Ja vaikka olisikin, ei se oikeuta kaiken kansan oikeustajun ylittävään, pysyvät vammat aiheuttavaan kurmuuttamiseen.

Edit: Länsiväylä tietää kertoa, että rikoksista epäillään seitsemää 19–28-vuotiasta suomalaista henkilöä.

perjantai 11. joulukuuta 2009

Asko Kervinen ja Perussuomalaiset

Noin puolitoista vuotta sitten päädyin internetissä - en muista enää, miksi - kotkalaisen Asko Kervisen nettisaitille:

http://www.askokervinen.net/

Lyhyesti sanottuna stoori menee niin, että mies on irtisanottu työstään ja irtisanomisen perusteena on käytetty "töiden laiminlyöntilistaa", jota miehelle ei ole suostuttu näyttämään. Jos tämä pitää paikkansa, tapaus on hyvin kyseenalainen, koska milläs puolustat itseäsi, jos et tiedä, mistä sinua syytetään ja ennen kaikkea millä perusteilla.

Jos käyttää tunnin sivujen lukemiseen läpi, niin selviää, että asialla on monta sivujuonnetta, ja oikeutta on käyty ja kanteluita tehty puolin jos toisin.

Tapaus näytti vuoden 2008 loppupuolella loppuun käsitellyltä, ainakin sellainen mielikuva minulle jäi.

Jatkoa kuitenkin seurasi, kun muutama Perussuomalaisten kunnallisvaaliehdokas ilmeisesti lupasi Kerviselle oikaista hänen kokemansa vääryydet, mikäli pääsee läpi. Poliitikoille epätyypilliseen tapaan valtuutetut menivät sitten pitämään lupauksensa, ja seuraukset olivat ainakin jonkin verran (paikallistasolla) dramaattisia

http://www.kymensanomat.fi/page.php?page_id=4&news_id=200936535499

Kaupunginlakimies Marianna Ruonala pitää valtuustoaloitteessa esitettyjä syytöksiä törkeän kunnianloukkauksen kriteerit täyttävinä. Ruonala, Koivisto ja Lindelöf päättävät yhdessä loppuviikon aikana tutkintapyynnön tekemistä poliisille.
Ja tutkintapyyntö ilmeisesti tehtiin, koska nyt ropisi syyttämättäjättämispäätöksiä:
http://www.perussuomalaiset.fi/artikkelit/?issue=302

Syyttämättäjättämispäätökset kolahtivat Perussuomalaisten postiluukuista lokakuun 5. päivänä. Nyt Perussuomalaisten valtuustoryhmän jäsenet eivät saaneet kuvaansa mihinkään lehteen ja nekin, jotka jotain vaivautuivat kirjoittamaan, kirjoittivat asiasta aika pienellä.

Jälkimmäisessä lauseessa ei sinänsä ole mitään erikoista, vaikka se väärin onkin. Jos jotain epäillään rikoksesta, revitellään isot lööpit. Ja sitten kun syyte hylätään perusteettomana, asia on lehdessä pikku-uutisena. Mielenkiintoinen tuossa Perussuomalaisten uutisessa on loppuosa:
Irtisanottu valitti asiastaan Kouvolan hallinto-oikeuteen ja sai marraskuussa 2009 itselleen myönteisen päätöksen. Kyseinen ”töiden laiminlyöntilista” on toimitettava irtisanotulle. Hallinto-oikeus teki myönteisen päätöksen. Todennäköisesti irtisanottu tulee vaatimaan mielestään laittomasta irtisanomisesta tuntuvia korvauksia Kotkan kaupungilta. Saamieni tietojen mukaan kaupunki ei valita hallinto-oikeuden päätöksestä. Nähtäväksi jää, koska asialle laitetaan lopullinen piste.
Hyvä, että nyt viimein paperi saadaan näkyville. Seuraan mielenkiinnolla tapauksen kehittymistä.

Koko juttu on surkuhupaisaa luettavaa. Tosin hupaisuus on kaukana, jos moinen pyöritys lumepsykologeineen ja muine mutkineen sattuisi omalle kohdalle...

Veronpalautuksia huijareille - vanhanaikaisesti?

STT:n tiedotteen ja verottajan sivujen mukaan huijarit ovat onnistuneet narauttamaan verottajan maksamaan veronpalautukset väärille tileille. Asian ovat uutisoineet ainakin Uusi Suomi ja Hesari.

Tiedotteen mukaan poliisi on vaitonainen tekotavasta ja
  • Verohallinnon tietokantoihin ei ole murtauduttu.
  • Kyse ei ole myöskään Verohallinnossa tapahtuneesta vilpillisestä toiminnasta.
Jos verohallinnon sisällä kukaan ei ole kusettanut eikä myöskään tietokantoihin murtauduttu, niin ainakin oma järkeni sanoo, että ainoa vaihtoehto on, että verottajalle on ujutettu valheellinen tilinumero ja verottaja on uskonut.

Tilinumeron ilmoittamisen verottajalle voi hoitaa joko netissä verkkopankkitunnusten avulla tai sitten perinteisellä paperilomakkeella. Jos "tietokantoihin ei ole murtauduttu", ja uhreja on eri puolilla Suomea, oletan, että myöskään verkkopankkitunnuksia ei ole anastettu. Ja sitäpaitsi jos saa verkkopankkitunnukset käsiinsä, niin ei ole mitään järkeä lähteä verkkopankkitunnuksilla kikkailemaan; paljon helpompaa on tyhjentää koko tili. Jäljelle jää siis verottajan paperilomakkeen käyttö.

Sinänsä erikoista on, että nettikeskustelukommenteissa (esimerkiksi Hesarin uutiseen liittyvissä) epäillään syylliseksi (tai rikoksentekovälineeksi) tietotekniikkaa. Itse veikkaan paljon perinteisempää tekotapaa, jonka kohta perustellen esitän.

Verottajan sivuilla löytyvään paperilomakkeeseen, jolla tilinumero ilmoitetaan verottajalle, vaaditaan seuraavat tiedot:
  • Sukunimi
  • Etunimi
  • Henkilötunnus
  • Tilinumero
  • Päivämäärä ja allekirjoitus
Kaikki edellämainitut tiedot - henkilötunnusta ja allekirjoitusta lukuunottamatta, on erittäin helppo selvittää. Nimet ja syntymäajat löytyvät helposti (esimerkiksi) verotoimistossa olevista mapeista, joissa on ihmisten julkiset verotiedot kenen tahansa selattavissa. Allekirjoituksen kanssa tilanne on hankalampi, mutta: olen melko varma, että verovirkailija ei (välttämättä) jaksa verrata tilinumeronmuutoslomakkeeseen tehtyä söherrystä vaikkapa edellisen veroilmoituksen söherrykseen. Varsinkin, jos edellistä veroilmoituslomaketta ei ole saatavilla, jos henkilö ei ole ikinä palauttanut veroilmoitusta.

Henkilötunnuksen loppuosa (syntymäajanhan sai verotoimiston mapista) on siis ainoa tieto, jonka etsimiseen joutuu käyttämään hieman vaivaa. "Tavallisen ihmisen" henkilötunnusta on vaikea saada mistään, paitsi jos hän on heittänyt hetunsa sisältäviä papereita taloyhtiön paperiroskikseen.

Sen sijaan yrittäjän hetu on helppo onkia selville: kaikkien yrittäjien (ja muiden vastuuhenkilöiden, esimerkiksi tilintarkastajan) henkilötunnukset löytyvät kaupparekisteristä, joka on julkinen rekisteri. Sieltä voi siis käydä kurkkaamassa uhrinsa henkilötunnuksen. Rekisterissä (ainakin paikan päällä PRH:n konttorilla) voi myös selata yritysten tilinpäätöstietoja ja perustamisasiakirjoja, joista voi kätevästi kopioida myös uhrin nimikirjoituksen.

Miten rikos on käytännössä toteutettu? Minä veikkaan, että seuraavasti:
  • Rikollinen menee kaupparekisteriin ja selailee itselleen vaikkapa sadan, eri puolilla Suomea asuvan yrittäjän henkilötiedot ja nimikirjoitusnäytteet.
  • Rikollinen askartelee verottajalle sata tilinumerolomaketta. Ne postitetaan pienissä erissä eri verotoimistoihin pitkän ajan kuluessa, ettei epäilyksiä herää.
  • Sitten nostetaan rahat omalta (tai jonkun mukaan ostetun epätoivoisen ihmisen) pankkitililtä veronpalautuspäivänä, ja jemmataan ne.
  • Rikos tulee ilmi, mutta rahat ovat jemmassa. Kärsitään tuomio, etsitään rahat jemmasta ja nautitaan niistä.
Jos uhreissa on muita kuin yrittäjiä, teoriani on osittain vesitetty. Silloin henkilötunnukset on hankittu jostain muusta sopivasta rekisteristä, epärehellistä työntekijää hyväksi käyttämällä. Esimerkiksi kännykkäliittymämyyjällä tai videoita vuokraavan R-kioskin työntekijällä on pääsy asiakasrekisteriin, jossa on henkilötunnukset.

Miten tällaisen rikoksen tekeminen tehtäisiin vaikeammaksi?

Moni varmasti ihmettelee perinteisen taivastelijakysymyksen "miten tämä voi olla mahdollista". Se on mahdollista siksi, että tällaisia rikoksia ei tehdä usein, minkä takia verottaja ei ole nähnyt aiheelliseksi parantaa tietoturvaansa.

Mielestäni olennainen virhe on tehty siinä, että henkilötunnusta käytetään "salasanana" viranomaisten asiakirjoissa ja muuallakin. Henkilötunnus ei kuitenkaan missään olosuhteissa saisi kelvata salasanaksi, koska siltä puuttuu eräs salasanalta vaadittava ominaisuus, eli vaihdettavuus. Nykyäänhän henkilötunnuksen saa vaihtaa vain sukupuolenvaihdosleikkauksen yhteydessä. Käytäntö on valitettavasti toinen: moni viranomainen kelpuuttaa henkilötunnuksen salasanaksi. Esimerkiksi lääkärissä käydessä ei kysytä henkilötodistusta, vaan vain henkilötunnus ilmoittautuessa riittää.

Ehdotan, että verottaja korjaa asian seuraavasti:
  • tilinumeron ilmoittaminen verottajalle sallitaan vain netin kautta verkkopankkitunnuksilla, tai
  • käymällä verottajan palvelupisteessä ja esittämällä henkilötodistus
Toinen vaihtoehto on, että tilinumeron muutoksesta verottaja lähettää aina kirjeen verovelvollisen väestötietojärjestelmään merkittyyn osoitteeseen. Jos tällainen kirje rapsahtaa postilaatikkoon ilman, että on ilmoittanut mitään verottajalle, hälytyskellot soivat.

Kirjoitukseni pääpointti ja motiivi: henkilötunnusta ja allekirjoitusta ei missään olosuhteissa - ainakaan sellaisissa, jossa pyöritellään isoja rahoja tai arkaluonteisia tietoja - saisi käyttää sellaisenaan asiakkaan tunnistamiseen.

Offtopic: verottaja voisi tehdä jotain noille kammottavan näköisille urleilleen. Silloin voisivat verotusta koskevat ohjeet löytyä Googlella ensimmäisten joukossa.